Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinavieraskirja

Tarinavieraskirjaan juuri sinä​ voit kirjoittaa aivan omia tarinoitasi! Voit siis kirjoittaa ihan mitä vain ja ylläpito vastailee tarinoihin. Päästä mielikuvituksesi valloilleen ja kirjoita. Sivustolle ei voi liittyä, vaan kuka vain täällä kävijä saa kirjoittaa tarinoita.

 

​Jos kopioit ideasi jostakin toisesta kirja(sarja)sta, muista laittaa copyrightit loppuun!

​Kirjan nimi ja kirjailijan nimi riittävät täällä copyiksi. Jos tahdot laittaa muutakin, voit laittaa sen.

Laita nettinimesi alkukenttään.

  • Puheenvuorot mielellään eri riveille, jotta tarinaan saadaan selvyyttä. Ei silti pakollista.
     
  • Jos puheenvuoro yleensä loppuisi pisteeseen, niin loppuun ei tule pistettä, vaan heittomerkkien jälkeen laitetaan pilkku. Pilkkua ei tule kysymys- tai huutomerkkien kanssa. Esimerkiksi:
     
  • "Hei Mari!" huusin ystävälleni.
  • "Hei Lilli", sanoin ystävälleni.
  • "Oletko Katja?" kysyin tytöltä.
  • Kirjoita mieluiten imperfektissä, eli menneessä muodossa. Jos sinun on helpompi kirjoittaa nykyisessä muodossa, kirjoita sitten.
     
  • Käytä y.1.p (minä-muoto) tai y.3.p (hän-muoto).

 

​Kirjoittamisen iloa!

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Mymmeli
Kotisivut: http://https://tarinasammio.blogspot.fi/

20.01.2018 17:16
Se toinen maailma rinnallamme

Luku 2|Uusi maisema


Calissa, Miro, Mary ja Oliver näkivät ympärillään pelkkää kirkkaanvalkoista. Valkeus poltti silmiä, vaikka yritti rutistaa silmäluomet kiinni. Yhtäkkiä Calissa tunsi tömähtävänsä pehmeästi maahan. Hän maistoi suussaan hattaransekaisen ruohon maun ja avasi silmänsä. Calissa räpytteli silmiään pöllämystyneenä.
"Missä me–" Hänen lauseensa kuitenkin keskeytyi oudon olennon pomppiessa hyräillen edemmäs. Olento näytti vihreältä haarukalta, jolla oli vihreät, suuret sakset kuin ravulla ja kolme silmää piikkien päässä. Haarukkarapu pysähtyi paikoilleen ja lähti sitten vimmatusti hyräillen ja saksiaan pyöritellen huimaa vauhtia pois. Myös muut alkoivat pikkuhiljaa toipua. Miro huojui kuin humalainen ja Mary kailotti kovaan ääneen:
"Onko jossain peiliä? Haluan tarkistaa, että meikkini ovat kunnossa. Ja jos minun merkkikäsilaukulleni on käynyt mitään, se on Calissan vika!" Calissa pyöritteli silmiään. Marylle äsilaukku oli siis tärkein. No, sehän ei Calissaa haittaisi. Tyttö päätti tutkia tätä outoa maailmaa hieman tarkemmin. Hän ei kuitenkaan päässyt pitkällekään, ennen kuin kuuli uhkaavan äänen:
"Hei! Mitä teet täällä?"

Calissa kääntyi säikähtäneenä ympäri. Hän katsoi silmiin puhtaanvalkoihoista naista, jonka vaaleanvioletit hiukset pyörivät pyörremyrskynä hänen päänsä yläpuolella. Silmät olivat samaa vaaleanviolettia kissankelloa, kuin hiukset, ja niissä oli pupillista iiriksen reunoille ulottuvia valkoisia aaltomaisia juovia.
"No?" nainen kysyi kallistaen päätään.
"Mi-minä koskin vahingossa pe-pe-peiliä... myös muutama muu joutui mukaan..." Calissa änkytti peloissaan. Nainen naurahti.
"Älä pelkää. Minä olen Sarastus, tämän maailman keksijä ja Kolmas Noita seitsemästä", nainen – siis Sarastus – esittäytyi. Calissa nyökkäsi vieläkin hiukan säikähtäneenä.
"Olen Calissa. Vo-voitko auttaa meidät takaisin omaan maailmaamme?" Sarastuksen silmät muuttuivat surullisiksi.
"Anteeksi, mutta siinä sinua voi auttaa vain Keltainen Ruhtinas, tämän maailman kuningas", Sarastus pahoitteli. Calissa nyökkäsi, mutta avasi suunsa epävarmana:
"Voisitkohan ehkä... auttaa meidät Keltaisen Ruhtinaan luo?"
"Voi kuule", Sarastus naurahti ilottomasti. "Tarvitsette siihen seitsemän taikaa. Ensimmäisen voitte saada minun luotani. Mutta loppuihin kuuteen teidän täytyy löytää muut kuusi noitaa."
"Voitko auttaa meitä pääsemään... noitien luo? Tai ensimmäisessä taiassa?" Calissa kysyi.
"Voin auttaa teitä vain jonkin verran, sillä taiat teidän täytyy saada itse. Veisitkö minut 'muiden' luokse?" Sarastus pyysi. Calissa nyökkäsi ja johdatti Sarasteen sinne, missä muut olivat.
"Ai niin. Eräs poika, Makoto on täällä jossain. Mahtaisitko tietää missä?" Calissa virkkoi hetkeä ennen kuin muut nuoret huomasivat heidät. Sarastus ei kuitenkaan ehtinyt edes avata suutaan, ennen kuin toiset alkoivat hämmästellä. Calissa ja Sarastus selittivät heille tilanteen.
"Mutta missä Makoto on?" Mary kysyi syyttävästi.
"En tiedä, mutta näin erään pojan mustilla hiuksila, joissa oli sininen raita, potkimassa Humajei-puutani. Minun arvokasta jougur-hedelmiä tuottavaa puutanihan ei noin vain vahingoiteta, joten koin asiakseni vangita hänet. Hän on kellarissani", Sarastus vastasi. Nuoret seurasivat Sarastusta tämän kotimökin pihaan äänekkäästi puhuen. Vain Calissa mietti, miten he saisivat kaikki taiat.

Nimi: Mymmeli
Kotisivut: http://https://tarinasammio.blogspot.fi/

04.01.2018 17:00
Se toinen maailma rinnallamme

Luku 1|Peilit


Huvipuisto. Sen rapistunut julkisivu irvisteli nuorille heidän seisoessaan ruostuneen, ehkä joskus mustan metalliholvikaaren edessä. Holvikaaressa roikkui metallinen kehikko, jossa oli lähes puhkiruostuneita kirjaimia. Linnanmäki, niissä luki, vaikka nimeä olikin ruosteensyövyttämistä kirjaimista hankala lukea. Oudon violetin ja vaalean väriset hiukset omaava tyttö värähti. Maailmanpyörä, josta roikkui johtoja ja villiintynyttä murattia, ja joka oli varmasti sammalen ja ruosteen peittämä, näytti aivan ilkeältä silmältä. Pitkulainen torni lautanen päässään veti pituudessa vertoja jopa ainakin viisikymmenmetriselle putkitornille. Se oli ehkä joskus ollut keltainen. Lautastornista ei väriä erottanut.
"No, mennäänkö sitten?" Mustatukkainen poika katsoi muita pitkästyneenä ja oli vihdoin lausunut kysymyksen, jota kaikki odottivat. Kuului muminaa. "No mennäänkö?" poika kysyi uudestaan, kovemmalla äänellä.
"Okei", kalpea, mustahiuksinen yliampuvalla meikillä ja pimenevässä illassa kylmiltä näyttävillä vaatteilla varustettu hoikka tyttö sanoi.
*Makoto ja Mary ovat niitä "cooleja" tyyppejä. En kuitenkaan lähtenyt vain siksi, että haluaisin kuulua joukkoon. Vaan siksi, ettei minua kiusattaisi*, oudot hiukset omaava tyttö, Calissa ajatteli synkeänä. Calissa lähti seuraamaan Makoton irti potkaisemasta portista sisään valuvia nuoria. Vaaleahiuksinen ja ruskeasilmäinen Nana, rasvaletti-Alex, luokan pelle Robin, teräväkielinen ja hyytäväkatseinen Robinin sylikoiraksikin nimitetty Jenny, tyttöjen suosiossa oleva Oliver, joka oli Makoton, luokan kruunaamattoman kuninkaan, paras ystävä, Calissan pahin kiusaaja Miro. Sekä typerät, diivailevat ja hiuksensa huonokuntoiseksi blondanneet tytöt, joita Calissa hiljaa päänsä sisällä kutsui kanoiksi. Tosin heidän "johtajaansa" Florencea hän kutsui vain korppikotkaksi. Kananaivoiset Emily, Daisy, Rebekka ja Cilla olivat yhtä ärsyttäviä kuin itikat. Ja verenimijöitä kaikki. Kanat olivat Calissaa jo useammankin kerran hakanneet, ja aina jaksoivat nälviä hänelle. Taiteilijan sielun omaava yksinäinen ja kiusattu Calissa luokiteltiin nörttien joukkoon. Tom, luokan paras, Jan, tietokonenero, Astoria, pullonpohjarillinen lukunörtti ja Walt olivat Calissan tapaan "nörttejä". Walt oli Calissan tapaan kiusattu, tosin muut "nörtitkin" olivat, mutta Walt ja Calissa eniten.
"Luuseripariskunta", kanat olivat nälvineet Miron kanssa. Ja Calissa oli viettänyt taas yhden pitkän välitunnin itkien. Hänen itsetuntonsa oli vuosia kestäneen kiusaamisen myötä rapistunut ja tytöllä oli aina kyynelkanavat valmiina vuotamaan. Mutta nyt Calissa asteli hiljaisena muiden perässä, pimenevässä joulukuun illassa. Ilta oli synkkä eikä maassa näkynyt lunta. Ensimmäisenä heitä tervehtivät kojut ja ravintolat. Joukko kulki pidemmälle, osoitellen putkitornia, jonka keltainen maali oli rapistunut ja kyltit, joissa oli sinikelloja ja Ukko -tektsi, tahraisia ja kasvillisuuden valtaamia. Kahvikuppikarusellia, jonka sinivalkoiset "kupit" olivat halkeilleet ajan saatossa ja seinämaalaukset myrskyävällä merellä ajelehtivasta astiastosta kuluneet. Toista karusellia, jonka eläinhahmot olivat lohkeilleet. Norsun kärsä lojui puolen metrin päässä norsusta. He kulkivat rapistuneen lohikäärmeen ja lahonneen puuvuoristoradan ohi. Kävelivät oudon talon vierestä. Se oli varmaan se "Vekkula", Calissa mietti. Se, jonka uudistamisen takia huvipuistossa oli järjestetty tuhoisa mielenosoitus, jonka takia huvipuisto oli vuosikymmeniä sitten suljettu, hylätty. Makoto yritti pitkän kiertelyn jälkeen tunkea mukaanottamansa kärsän puhuvaan roskakoriin, josta kuului enää vain:
"He...i...! Mi..ä pid..n rosshh..kiss...taaa..." Ääni haipui pois eikä enää toiminut. Calissa potki asfalttia tylsistyneenä. Sitten hän huomasi alikulkutunnelintapaisen käytävän ja kurkisti uteliaana sinne. Käytävän seinillä oli paljon peilejä, tahraisia, mutta silti toimivia. Yksi peili näytti laihan tytön pienempänä, toinen taas pitkäksi venyneenä. Kolmas peili muutti Calissan kehon kiemurtelevaksi. Neljäs taas levensi ja viides muutti aaltoilevaksi, ja loput jatkoivat samaa rataa. Viimeinen peili käytävän päässä oli kuitenkin outo. Se näytti Calissan normaalina, pitkät etuhiukset toiselta puolelta vaaleina, toiselta vaaleanvioletteina, kuluneessa vihreässä hupparissaan ja mustissa farkuissaan. Taustalla ei kuitenkaan suinkaan näkynyt toista peiliä ja likaista tiiliseinää, vaan vaalean violetti nurmikko ja sininen taivas, jossa ajelehti värikkäitä pilviä.
"Mi–"
"Tulkaa katsomaan! Calissa on löytänyt jonkun oudon peilin!" Mary kiljui. Samassa kaikki tungeksivat peilin ympärillä.
"Se on varmasti joku tietokonekikka", Oliver selosti kovaan ääneen ja kanat nyökyttelivät kiivaasti perässä.
"Väistykää", Makoto käski terävästi. Hän painoi kämmenensä lasiin. Calissa, joka oli puristunut seinän ja Robinin väliin, näki, kuinka Makoton kämmen upposi peililasin läpi. Pojan kasvoilla oli hetken hämmästynyt ilme, ja sitten näkyi valkoinen välähdys ja kuului sähköinen rätinä. Ja sitten Makoto oli poissa.

"Calissa löysi tuon peilin!" Florence oli ensimmäinen, joka järkytykseltä pystyi puhumaan. "Makoton katoaminen on hänen syytään!" Calissa perääntyi varovasti taaksepäin kaikkien käännähtäessä mulkoilemaan häntä vihaisesti.
"Heitetään sekin tuonne!"
"Saa maistaa omaa lääkettään!"
"Ajattelitko yhtään, mitä voisi tapahtua?"
"Se oli sinun vikasi!"
"Ei! Mary huusi kaikille–!" Kukaan ei kuitenkaan kuunnellut Calissaa. Oliver, jonka kyljessä Florence ja muutama muu kana kiehnäsi, tarttui Calissan käsiin ikävästi. Kerrankin vakava Robin nosti Calissan jaloista ylös. Mary ja Nana nostivat Oliverin kanssa ylävartaloa ja Miro nosti keskeltä. Alex rasvaisine takatukkineen katseli kanojen ja Jennyn kanssa vaitonaisina. Kuitenkin juuri, kun nuoret olivat heittämässä Calissaa peiliin, tyttö sai tiukan otteen Maryn käsivarresta. Oliverin ja muiden liikkeessä oli silti voimaa, joten Marykin oli horjahtamassa peiliin. Mary yritti estää horjumista ja nappasi Oliverin paidanliepeestä, mutta Calissan ylävartalo, Miron kämmen ja Maryn toinen käsivarsi kyynärpäätä myöten olivat jo sisällä. Kuului taas sähköistä rätinää ja Calissa, hänen hupparinsa reunaan sormestaan tarttunut Miro, Mary ja Oliver olivat kadonneet valkean leimahduksen saattelemana. Tuli hiirenhiljaista.

Vastaus:

Hieno tarina!

-Löysin yhden virheen, mutta sekin oli varmasti vain huolimattomuusvirhe. Siinä lukee Ukko -tektsi, vaikka luulisin, että tarkoitus olisi Ukko -teksti. En sitten yritä olla pikkutarkka.
-Toivon, että aiot jatkaa tätä kirjoitelmaa, kuulosti ihanalta! <3

-Posityyhtynen

Nimi: Nagini

11.11.2017 14:33
!!VAROITUS!!
Tarina on raaka, sillä se on myöhäinen halloweentarina (jonka julkaisin aiemmin omilla sivuillani). En suosittele herkimmille.

----------

Ehkä hän oli ollut pienessä hiprakassa. Ehkä hän oli vain päättänyt olla ajattelematta seuraamuksia. Mutta eihän hän voi syyttää itseään tapahtuneesta, sillä sitä kukaan olisi voinut arvata, että pian hän istuisi kellarissa, sidottuna tuoliin paksulla köydellä. Mies oli vaikuttanut aivan tavalliselta, harmittomalta, kysellessään päivän kuulumisia ja illan lopussa pyytäessä Tiian kävelylle. Eihän hän ollut voinut kieltäytyä, vaikka mies ei mikään kovin komea ollutkaan. Läheisyydenkaipuu oli polttanut rintaa ja Tiia oli antanut sille vallan, oli antanut miehen kieputella hänet kellariin, jossa hennot suudelmat johdattivat hänet kahleisiin. Mies vain oli vaikuttanut niin normaalilta, että Tiia ei vieläkään voinut sisäistää sitä, minkä hän näki nyt edessään.
Kellari oli vain hämärästi valaistu, mutta silti Tiia näki varsin hyvin ympärilleen. Pölyiset hyllyt oli sullottu täyteen hilloja, ja maassa Tiian ympärillä oli kaasluamppuja, jotka loivat lepattavaa valoa ympärilleen. Suurin valonlähde oli kuitenkin ehdottomasti pieni valkea, jonka mies oli sytyttänyt kellarin perälle. Kipinät sinkoilivat iloisesti ympäriinsä ja tuli rätisi peittäen alleen nyyhkäykset, jotka värisyttivät Tiian kehoa. Mies seisoi valkean luona, ja varjot tanssivat hänen kasvoillaan. Tumma savu kohosi liekeistä ja se kohosi kellarin ovea kohti, joka oli rakosellaan. Mies piti toista kättään pienen pöydän päällä, jonka päällä oli kiiltäviä esineitä. Tiia oli kuitenkin liian shokissa nähdäkseen, mitä esineet olivat.
"Olet pysynyt niin kovin hiljaa koko ajan", mies hymähti. Hän kääntyi katsomaan Tiiaa silmiin. "Haluaisin kuulla kaunista ääntäsi." Tiia käänsi katseensa pois miehen mustista, pohjattomista silmistä ja puristi suunsa tiukasti kiinni. Kyyneleet polttelivat silmien takana ja pelko humisi suonissa. Hän ei kuitenkaan aikonut totella miestä, pelotti häntä miten paljon.
"Älä nyt viitsi leikkiä mykkäkoulua", mies sanoi. Tiia ei kuitenkaan antanut äänensä kuulua, vaan hän piti katseensa tiukasti maassa ja keskittyi hengittämiseen. Sisään, ulos, sisään ulos.
"Puhu minulle!" mies karjaisi. Hänen äänensä kaikui kellarissa mielipuolisena, ja Tiia kohotti säihkähtäneenä katseensa mieheen. Mies tuijotti jälleen nuorta naista, mutta nyt hänen kädessään oli esine, joka sai viimeistäänkin Tiian sekaisin pelosta. Veitsen terä heijasti valoa, kun mies astui askeleen eteenpäin. Hänen silmissään näkyi nyt mustan lisäksi kaistale valkoista, ja hän näytti totaalisen hullulta. Mutta Tiia piti itsensä lujana, ei päästänyt pihaustakaan, vaikka mies asteli hitaasti hänen luokseen, veitsi koholla. Hänen kasvoillaan kareili pieni virne, joka syveni, kun hän kumartui lähemmäs Tiiaa.
"Tiedäthän, että tottelemattomia täytyy rankaista?" mies kehräsi matalasti. Hänen hengityksensä pyyhkäisi Tiian poskea, kun hän kohottautui taas seisomaan. Sitten mies upotti veitsen terän Tiian käsivarteen saaden pitkä kiljaisun karkaamaan tytön huulilta. Terävä kipu sumensi Tiian näön, kun hän kiljui miestä ottamaan veitsen pois, kiljui häntä lopettamaan. Mutta mies ei tehnyt elettäkään lopettaakseen, hän vain katseli miten veri alkoi valua veitsen molemmilta puolilta tytön käsivartta pitkin alaspäin. Sitten hän hymähti itsekseen ja kääntyi takaisin valkean ääreen.

Tiia ei tiennyt, miten hän oli pysynyt tajuissaan niinkin pitkään. Veitsi oli edelleen käsivarressa, eikä mies ollut tehnyt mitään auttaakseen Tiiaa tai lopettaakseen. Hän oli vain istunut tulen ääressä selkä Tiian päin, eikä tyttö nähnyt hänen puuhiaan. Mutta kun mies viimein nousi seisomaan ja kääntyi kohti Tiiaa, Tiia näki, mitä hän oli oikein tehnyt.
Miehen kädessä oli toinen veitsi, tällä kertaa hieman pienempi entä edellinen. Se oli ennemmin puukko, mutta sillä ei ollut väliä. Terä hehkui oranssia valoa ja se oli kärventynyt paikoitellen mustaksi. Mies oli pidellyt terää tulen yllä ja odottanut sen olevan tarpeeksi kuuma, täyttävän hänen vaatimuksensa. Ja kun se viimein oli tarpeeksi kuuma, mielipuolinen virne kareili hänen kasvoillaan.
"Sinun äänesi todella on kaunis", mies kuiskasi kävellessään lähemmäs Tiiaa. Hän kurkotti vasemmalla kädellään hipaisemaan Tiian hikisttä poskea.
"Varsinkin, kun huudat kipujasi." Tiian silmistä valuivat kyyneleet, kun hän yritti vetäytyä kauemmas miehestä. Mutta hän ei päässyt kauemmas ollessaan tuolissa kiinni, eikä hän jaksanut enää edes yrittää. Verta oli valunut suuri lammikko lattialle, ja verenhukka alkoi tuntua Tiian jäsenissä. Mies pelotti häntä, hän pelkäsi, mitä mies tekisi seuraavaksi.
"Hymysi on myös kaunis", mies sanoi. Hän oli polvistunut Tiian eteen.
"Hymyile minulle." Se ei ollut pyyntö vaan käsky. Tiia tiesi, että mies satuttaisi häntä jos hän ei hymyilisi. Niinpä hän kohotti katseensa miehen mustiin silmiin ja hymyili. Tai ainakin yritti, mutta se ei riittänyt. Virne katosi miehen kasvoilta ja hän mutristi teatraalisesti suutaan.
"Mikset voi tehdä niinkuin käsketään?" mies kysyi kuiskaten. Tiia vapisi pelosta, eikä hänen päässään muodostunut yhtään järkevää lausetta. Siispä hän vain istui paikoillaan, antoi kyyneltenän valua poskiaan pitkin alas.
"Luulin, että opit jo miten käy jos ei tottele, mutta olin väärässä." Miehen käsi puristui tiukemmin puukon ympärille. Sitten hän kohotti hehkuvan kuuman terän ylemmäs ja lähestyi sillä Tiian kasvoja. Hän kuiskasi:
"Hymyile." Terä kosketti Tiian huulennurkkaa ja polttava kipu sumensi jälleen hänen näkönsä. Hänen suunsa avautui äänettömään huutoon, kun mies alkoi vetää puukkoa hitaasti Tiian poskea pitkin silmäkulmaa kohti. Verta pulpahti poskelle veitsen halkaistessa ihon ja polttavan kuumuuden kärventäessä haavaa. Tiian silmät olivat kauhusta ja kivusta ammollaan, kun hän istui täysin paikoillaan miehen viiltäessä auki ensin hänen vasemman ja sitten oikean poskensa.
"Nyt sinä hymyilet aina", mies kuiskasi matalasti. Sitten hän heitti puukon taakseen tuleen ja laski molemmat kätensä Tiian olkapäille. Hänen pohjattomat silmänsä katsoivat Tiiaa, tytön kivusta sumentuneita silmiä. Poskilla olevat haavat olivat kuin suun jatke, sillä ne alkoivat aivan huulten nurkista ja kaartuivat ylöspäin, aivan kuin hän hymyilisi.
"Kuulitko? Nyt sinä hymyilet aina." Mies naurahti kolkosti. "Vaikka olisitkin kuollut." Sitten hän tönäisi Tiian rajusti taaksepäin. Tuoli kaatui ja kuului kolahdus, kun Tiian pää osui lattiaan. Mustuus valtasi tytön mielen hetkessä.

Hetken päästä kellarin täytti paksu, musta savu ja hyllyt paloivat iloisesti. Mies oli kadonnut, ja Tiia makasi tajuttomana lattialla, tuoreet haavat poskilla. Hän hymyili.

Vastaus:

Oho! Aika raaka tarina, mutta muuten kyllä aivan uskomaton! :D

-Löysin yhden huolimattomuusvirheen, mutta muuta en tainnutkaan löytää!

-Loistava tarina! Ei edennyt hitaasti eikä nopeasti, bravo! Halloween-tarina tämä todella taisi olla, ja hyvä että varoitit tarinan raakuudesta tarinan alussa, niin osasin varautua siihen, mitä se sisältää.

-Toivottavasti jatkat näitä tarinoita, koska kuten jo kahdesti sanoin, mahtava tarina!! :D
-En tainnutkaan muuta sanoa kuin että mahtava tarina, mutta sitä se on! x)

-Posityyhtynen

Nimi: Ghost

08.11.2017 19:48
Koirakenneli
3. Yhteys

"Lähden nyt! Heippa!" huusin eteisestä.
"Selvä! Ole varovainen!" äiti vastasi.
"Joo oon!" huikkasin vielä perääni. Suljin oven laitoin kypärän päähäni ja hyppäsin pyörän selkään. Olin vartissa kennelillä ja melkein juoksin sisälle.
"Bella!" huutelin."Tulin jo!" Bella juoksi innoissaan luokseni ja haukkui iloisesti.
"Tule. Mennään" , sanoin Bellalle. Kiinnitin hihnan Bellan kaulapantaa, ja lähdin viemään tuota lenkille. Kiihdytin kävelyni hölkkään ja Bella hölkkäsi kiltisti vieressäni.

Heittäydyin vihreälle nurmikolle selälleni ja Bella asettui makaamaan viereeni.
"Miltäköhän tuntuis olla koira?" mietin ääneen. "Villi ja vapaa sellainen!" Huokaisin ja halasin Bellaa.
'Ihan kivaa se on', kuulin haukkuvan äänen.
"Bella! Puhutko sä!?" huudahdin.
'Shh… Puhun mieleesi, ja vain sinä voit ymmärtää minua', Bella kertoi. 'Sinäkin voit puhua minulle niin, että ajattelet vain mitä tahdon sanoa minulle.' Nyökkäsin.
'Näin?' yritin.
'Kyllä. Juuri noin!' Bella kehui. 'Sinähän osaat, ihan luonnostaan!'
'Mut miks mä voin puhuu sun kaa?'
'Sinut on valittu Haltijoihin.'
'Haltijoihin?' ihmettelin.
'Haltijat ovat ihmisiä, jotka joku eläin on valinnut suojeltavakseen, ja suojelemaan itseään ja muuta eläinkuntaa. Minä nimesin sinut Haltijaksi. Saatat pian huomata muutoksia itsessäsi', Bella selitti.
'Millaisia muutoksia?' kysyin.
'Saat nähdä sen itse', Bella sanoi salaperäisesti.
'Selvä. Mun pitää lähtee koht kotiin.'
'Selvä.'
'Mut voisinko saada suhun yhteyden jopa kotoo?' kysyin.
'Et ihan. Pisin etäisyys jolla voit vielä puhua minulle, on sata metriä.'
'Selvä.'
"Lähdetään kotiin, Bella", sanoin ääneen ja vinkkasin silmää koiralle. Nostin repun selkääni ja kiinnitin hihnan takaisin Bellan pantaan.
'Hihna on vaan lavaste', sanoin Bellan mieleen. Bella haukahti ymmärtävästi.

"Miten meni Bellan kanssa?" äiti kysyi, kun saavuin keittiöön ja heitin reppuni tuolille.
"Hyvin. Todella hyvin", nauroin iloisena.
"Mitä nyt?" äiti ihmetteli.
"Ei mitään. Ei yhtään mitään!"

// Koirakennelin kolmas osa! Nyt paljastui iiison iso salaisuus!!

Vastaus:

Mukava juonenkäänne.

-Odotan Koirakennelin jatko-osia innolla!
-Hauska idea tämä!
-Mielestäni tarinassa ei ollut kauheasti virheitä.
-Tarina ei edennyt mielestäni liian nopeasti eikä hitaasti.

~Michelle

Posityyhtysen tuomio//

Hieno juonenkäänne! Nyt odotan entistä enemmän Koirakennelin jatko-osia. <3

-Muutamia huolimattomuusvirheitä löysin, mutta muuten tarina oli aivan ihana! :D

~Posityyhtynen

Nimi: Ghost

08.11.2017 19:05
Koirakenneli
2. Puistossa

Istuin tunnilla huppu päässä, mutta opettaja ei jaksanut edes huomauttaa asiasta sillä tiesi että saisi vastaukseksi vain murinaa. Laskin matikan laskuja ja niin että kukaan ei nähnyt, hymyilin hupun alta. Hymyilin siksi että pääsisin koulun loputtua hoitamaan taas Bellaa. Palautin kuitenkin ilmeeni nopeasti peruslukemille koska en halunnut että kukaan näkisi minun hymyilevän sillä siitä seuraisi vain kyselyä ja jos joku saisi selville että 'koulun pelätyin' kouluttaa koiraa minusta tulisi taas kiusattu. Parempi olla pelätty kuin kiusattu.

Kun koulu loppui kävelin pois koulun rajojen sisäpuolelta. Katsoin ympärilleni ja varmistin ettei kukaan nähnyt ja lähdin juoksemaan. Kotiin päästyäni menin huoneeseeni ja laitoin repun valmiiksi joten voisin syötyäni lähteä kennelille Bellaa hoitamaan. Kävelin keittiöön jossa äiti oli laittanut ruokaa. Istuin alas ja aloin hotkia ruokaa.
"Mihis moinen hoppu?" äiti kysyi.
"Lähden kennelille. Aion ehkä opettaa Bellalle jotain käskyjä ja temppuja", vastasin. Syötyäni hyppäsin pyörän selkään ja poljin kennelille. Kennelillä Bella tuli juosten ja haukkuen luokseni.
"Noi moi. Onko ollut ikävä?" kyselin Bellalta ja rapsuttelin sitä samalla. Bella haukahti.
"Lähdetäänkö puistoon lenkille?" kysyin Bellalta. Bella alkoi innoissaan pyöriä ympärilläni. Kiinnitin hihnan Bellan pantaan ja laitoin kenneliltä lainaan saamiani leluja varmuuden vuoksi reppuun.

Kun pääsimme puistoon otin hihnan irti Bellan pannasta ja tämä katsoi minuun kuin kysyen: 'Saako nyt mennä?' Annoin Bellan mennä leikkimään muiden koirien kanssa ja itse istahdin puistoon penkille. Katselin kun Bella juoksi ympäri metsää muiden koirien kanssa. Jonkin ajan kuluttua Bella tuli luokseni ja tiputti jalkojeni juureen kepin. Nostin kepin maasta ja heitin sitä Bellalle kunnes olin ihan väsynyt ja Bellakin jo huohotti. "Bella! Tule!" huutelin Bellaa. Bella tuli kiltisti luokseni ja katsoi minua kysyvästi. "Tule. Lähdetään takaisin kennelille", sanoin Bellalle. Kiinnitin Bellan hihnan koiran pantaan ja lähdimme kävelemään kohti kenneliä. Päästyämme kennelille näin Ushman sisällä muiden koirien luona.
"Hei Ushma", sanoin.
"Ai. Hei Alexa", Ushma vastasi. "Miten Bellan kanssa meni?"
"Hyvin. Kiitos kysymästä", vastasin. "Minun täytyy nyt lähteä kotiin sillä on minulla vielä läksyt tekemättä", sanoin Ushmalle.
"Selvä. Näkemiin!" Ushma vastasi.

// Toinen osa Koirakennelistä! :)

Vastaus:

Tämähän oli oikein kiva tarina! Tässä pari käytännön vinkkiä, kehuja ja kritiikkiä:

-Voisit kuvailla vähän enemmän paikkoja. Ei pakollista, mutta tämä lisää tarinaan pituutta ja ehkä vähän selkeyttäkin. Tämä pätee aiempaankin Koirakenneli-tarinaasi.
-Voisit kuvailla myös Bellaa enemmän. Tämäkin seuraavissa ja aiemmissa tarinoissa.
-Muuten hyvä tarina. Joissain kohdissa tarina eteni nopeasti, mutta muuten selkeä tarina.

~Michelle

Posityyhtysen tuomio//

Mukava tarina! Hienoa jos aiot jatkaa tätä, sillä me ylläpitäjät odotamme sitä todella. Tässä kuitenkin muutama asia, jotka minulle pistivät silmään:

- Tuossa aika alussa on lause, joka menee näin: Palautin kuitenkin ilmeeni nopeasti peruslukemille koska en halunnut että kukaan näkisi minun hymyilevän sillä siitä seuraisi vain kyselyä ja jos joku saisi selville että 'koulun pelätyin' kouluttaa koiraa minusta tulisi taas kiusattu.
-Se on aika pitkä lause, joten voisikohan sitä hieman selventää muutamilla pilkuilla? Esimerkiksi näin:
Palautin kuitenkin ilmeeni nopeasti peruslukemille, koska en halunnut että kukaan näkisi minun hymyilevän, sillä siitä seuraisi vain kyselyä ja jos joku saisi selville, että 'koulun pelätyin' kouluttaa koiraa, minusta tulisi taas kiusattu.
-Lisäksi sinne voisi laittaa muutamia pisteitä eri "lauseiden" väliin, mutta kukin omalla tyylillään! :3

- Voisit kuvailla Bellaa hieman tarkemmin, sillä itse en ainakaan ole vielä saanut selville, minkä rotuinen Bella on. Toki olen voinut missata jonkun lauseen mutta pääasiassa voisit kuvailla Bellaa enemmän.

~Posityyhtynen


Nimi: Ghost

08.11.2017 18:30
Koirakenneli
1. Kenneli

"Nyt huoneeseesi siitä!" äiti huusi ja osoitti sormellaan kohti huonettani. Kävelin huoneeseeni ja suljin oven perässäni. Pakkasin laukkuuni puhelimen, pyörän lukon ja muuta jota voisin tarvita. Hiivin keittiöön ja nappasin laukkuuni pari voileipää. Astuin ulos ulko-ovesta, panin kypärän päähäni ja hyppäsin pyörän selkään. Aloin polkea.

Olen Alexandra, noin 15-vuotias ja asun kahdestaan äidin kanssa. Olin ala-asteella kiusattu ja nyt yläasteella pienemmät oppilaat niinsanotusti pelkäävät minua. Minulla ei ole ystäviä ja kotona äiti aina huutaa tai muuten raivoaa joten olen harvoin kotona. Useimmiten kun äiti on taas raivonnut hyppään pyörän selkään ja poljen milloin minnekin.

Poljin pitkän matkaa ja huomasin että olin lähellä kenneliä ja päätin poiketa siellä kun ei ollut muutakaan tekemistä. Jätin pyöräni telineeseen ja riisuin kypärän päästäni. Kävelin vieressä olevan ulkoaitauksen viereen ja laskeuduin kyykkyyn. Kohta joku koira tuli viereeni aidan toiselle puolelle ja annoin sen haistella kättäni. Pian se salli minun silittää sitä. Sen turkki oli paksua ja pehmeää. Ihastuin koiraan heti. Nousin ylös ja kävelin sisään
kennelirakennukseen. Sisällä minun luokseni tuli nainen joka esittäytyi Ushmaksi, kennelin omistajaksi.
"Hei. Olen Alexa", sanoin.
"Hei Alexa. Haluaisitko kierrellä paikkoja ja katsella koiria?" Ushma kysyi. "Mielelläni", vastasin. Ushma näytti portin josta pääsi koirien ulkoaitaukseen sekä koirien sisätilat ja lähti sitten tekemään muita töitä. Astuin ulkoaitaukseen ja pian luokseni tuli sama koira jota olin aikaisemmin silitellyt. Laskeuduin polvilleni maahan ja rapsutin koiraa. Katsoin koiran pantaa ja huomasin että pienessä metallilevyssä luki Bella.
"Onko nimesi Bella?" kysyin. Koira haukahti vastaukseksi.
"Eli on", sanoin. Nousin ylös ja lähdin hitaasti hölkkäämään hieman kauemmaksi Bellasta. Kun Bella tajusi että halusin leikkiä aloin pikkuhiljaa nopeuttamaan vauhtiani hölkästä juoksuksi ja Bella juoksi perässäni. Nauroin. Pitkästä aikaa olin onnellinen. Kun olin jonkin aikaa juossut Bellan kanssa, huomasin että Ushma katsoi minua ja Bellaa aitauksen portilta.
"Taisit löytää uuden ystävän", Ushma naurahti.
"Näköjään", vastasin. Nousin ylös maasta sillä Bella oli hetki sitten saavuttanut ja kaatanut minut. Kun kävelin Ushman luokse, Bella seurasi kiltisti vierelläni ja tapitti minua suloisilla silmillään. Menimme Ushman kanssa sisälle ja Bella seurasi minua edelleen.
"Haluaisitko ruveta hoitamaan Bellaa? Hän näyttää pitävän sinusta", Ushma kysyi.
"Mitä! Siis ihan oikeasti!?" huusin.
"Niin. Jos haluat", Ushma vastasi.
"Tottakai haluan!" sanoin. Ushma selitti kaikkea tarpeellista ja allekirjoitin sopimuksen. Ushma antoi minulle avaimet kaappiini jossa voin säilyttää kaikkea tarpeellista jota tarvitsen Bellan hoitamiseen. Leikin pitkään Bellan kanssa ja kun kello tuli sen verran paljon että minun piti lähteä kotiin, sanoin heipat Bellalle ja lähdin polkemaan kotiin. Kotona kun astuin sisälle, äiti puhui puhelimessa joten sanoin vain moi ja menin huoneeseen. Äiti katsoi perääni hämmästyneenä koska olin niin pirteä ja iloinen. Kohta äiti tuli huoneeseeni ja kysyi:
"Mitä nyt on sattunut? Olet ollut noin iloinen viimeksi monta monta vuotta sitten."
"Kävin kennelillä", sanoin ja näytin äidille kopiota sopimuksesta. Äiti luki ja hymyili. "Vihdoin olet löytänyt itsellesi ystävän", hän sanoi.

// Ensimmäinen luku Koirakennelistä! :)

Vastaus:

Aivan ihana tarina! Itselleni koirat ovatkin todella tärkeitä, joten odotan innolla seuraavaa tarinaasi.
- Olet loistava tarinankertoja, eikä tarinoissasi jaa mikään epäselväksi.
- Muutamassa kohdassa tarina eteni nopeasti, mutta tarina oli kuitenkin selkeä ja ihana, ja Koirakenneliä jäädään varmasti innolla odottelemaan tänne ylläpidon puolelle.

-Posityyhtynen


Michellen tuomio//

Mukava tarina. Koirat ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässäni perheen ja semmoisen lisäksi.
- Oli tuossa yhdessä kohdassa vähän hämäävää, kun Ushma sanoi Bellasta hän, vaikka olisi ehkä ollut hieman järkevämpää sanoa se.
-Tässä tarinassa oli mielestäni tarpeeksi hidas tempo. Ei liian nopea eikä liian hidas. Hyvä siis.
-Selkeä tarina.

~Michelle

Nimi: Ghost

14.10.2017 18:01
Merenneito ja koulu

Luku 1:

"Herää. Herää! HERÄÄ!!" Auringonpaiste töni pikkusiskoaan, Kuunkajoa.
"Kuunkajo, jooko! Herää nyt!"
Nuori, punertavan oranssit -- pääasiassa auringonnousun väriset -- hiukset omaava tyttö alkoi jo turhautunut. Tyttö purki suuttumustaan, marssimalla ympyrää, keskellä valtavaa huonetta.
Auringonpaiste marssi varaston kautta keittiöön, ja täytti ison ämpärin jääkylmällä vedellä.
Ämpäri kädessään, tyttö tömisteli takaisin makuuhuoneeseen, ja asettautui valmiiksi, kaatamaan jäävesiämpärin suoraan pikkusiskonsa niskaan.
Mutta Kuunkajo olikin jo ollut hereillä, ja esittänyt nukkuvaa. Täysin kuunvalkoisilla silmillään, Kuunkajo seuraili salaa Auringonpaisteen puuhia.
Kun Auringonpaiste valmistautui kaatamaan vesiämpäriä siskonsa niskaa, kosketti Kuunkajo kaulassaan riippuvaa meripihkakorua.
Tismalleen samaan aikaan, kun Auringonpaiste kallisti ämpäriä niin, että vedet valuivat sieltä ulos, sujahti Kuunkajon peiton sisältä valkea kissa, joka siinä samassa luikahti sängyn alle.
Auringonpaiste hämmästyi, sillä oli olettanut, että hänen siskonsa nukkuisi vielä, ja heräisi huutaen täyttä kurkkua, kun kylmä vesi virtaisi hänen niskaansa.
Valkea kissa kurkisti sängyn alta, näyttäen kieltä Auringonpaisteelle. Auringonpaiste läimäytti kädellään otsaansa, ja nosti kissan pois sängyn alta.
"Olet sinä kyllä aika veijari", punertavat hiukset omaava tyttö huokaisi ja istahti Kuunkajon sängylle.
Auringonpaiste laski kissan lattialle, ja kosketti tämän kaulassa riippuvaa korua. Valon välkähdys, ja Kuunkajo seisoi kissan tilalla. Valkosilmäinen tyttö hymyili isosiskolleen leikkisästi.
"Milloin koulu alkaa?" Kuunkajo kysyi.
"Kahden tunnin päästä."
"Vasta!? Miks herätit mut jo nyt!?"
"Koska meidän pitää lähteä sukeltamaan ruokaa."
Kuunkajo puuskahti tylsistyneenä, mutta käveli sitten vaatekaapille. Auringonpaiste seurasi vierestä, kun hänen siskonsa penkoi kaappia, paiskoen tyytymättömänä vaatteita lattialle.
Kun Kuunkajo vihdoin ja viimein löysi sopivat vaatteet -- valkoisen napapaidan, ja mustat, ihonmyötäiset minishortsit -- lähti Auringonkajo edeltä valtavaan eteiseen, jossa tyttö vetäisi päähänsä, suurimman osan hiuksista peittävän, pipon.
"Miksi sinä pidät tuota pipoa, vaikka ulkona paistaa aurinko, ja lämpömittari näyttää plus kakskytviis?" Kuukajo kysyi. Auringonpaiste vain tuhahti, ja avasi ulko-oven. Kuunkajo kohautti olkiaan, ja käveli siskonsa perässä ulos lämpimään kesään.

// Tässä yksi luku, kirjastani; Merenneito ja koulu. Lisää lukuja tulee, kun ehdin niitä kirjoittamaan! :)
p.s. Haluan jakaa tarinani muiden kanssa, ja kaksin siihen juuri keinon. Lähetän ne tänne!!

Vastaus:

Aivan ihana tarina!

-Löysin jonkin verran virheitä pilkkujen kanssa, mutta hei, pilkkujen paikat ovat vaikeita.
-Yhdestä kohdasta puuttui sana, ja toisesta yksi kirjain, mutta nämä ovat varmasti vain huolimattomuusvirheitä.
-Jään innolla odottamaan, miten Merenneito ja koulu jatkuu :3

-Posityyhtynen


Michellen tuomio//

Mukava pikku tarina.
-Kuvailet hienosti hahmoja.
-Tapahtumat etenevät sopivaan tahtiin.
-Huomasin myös saman kuin Possu. Pilkkuja, kirjaimia ja sana puuttui tai oli liikaa.
-Toivottavasti jatkat vielä tarinasi kirjoittamista!

~Michelle <3

Tiny Finger Point

©2018 Tarinataivas - suntuubi.com